Monika Liikamaa on toiminut urallaan lukuisissa eri tehtävissä teknologia- ja pankkialalla. Executive MBA -tutkinnon suoritettuaan hän kuitenkin päätti, että nyt on aika tehdä jotain omaa. Vuonna 2016 alkunsa sai Enfuce, joka tarjoaa finanssiteknologian palveluita yrityksille. Me juttelimme Monikan kanssa ja kyselimme häneltä hieman fintech-maailmasta sekä yrittäjyydestä.

Mikä innosti sinut perustamaan oman yrityksen?

Olen ollut urallani rakentamassa paljon uusia palveluja, kuten S-Pankkia ja Elisa Lompakkoa. Tämän kaiken jälkeen tuli fiilis, että miksen tekisi töitä itselleni? Vuonna 2014 aloitellessani eMBA-opintojani minun piti tehdä suunnitelma siitä, missä olen kahden vuoden kuluttua. Kirjoitin, että olen joko toimitusjohtaja tai yrittäjä. On jännä huomata, että kun jonkin asian kirjoittaa paperille, se käy toteen.

Miten päädyit juuri finanssiteknologian pariin?

Minulla on taustalla teknisen puolen opinnot ja olen tehnyt paljon töitä teknisellä alalla. S-Pankki -hankkeen kautta päädyin pankkimaailman järjestelmä- ja tekniikkapuolelle. Siinä tulinkin sitten siihen tulokseen, että tämä on minun juttuni ja haluan kehittyä tässä lisää. Kun olin S-Pankissa tietohallintojohtajana ajattelin, että liiketoimintaihmiset ovat rasittavia, sillä heillä on aina hirveästi ideoita, joiden toteuttaminen maksoi kamalasti aikaa ja rahaa. Nyt kun minulle tuli sauma lähteä rakentamaan jotain alusta, soitin muutamalle entiselle kollegalle ja kysyin että ”hei pojat, jos saisitte lähteä rakentamaan nollasta tätä konsepti- ja maksamisalustaa, mitä te tekisitte?”. He vastasivat, että tietysti pistettäisiin se julkiseen pilveen. Kukaan ei ole tehnyt tätä aikaisemmin, joten me päätimme tehdä sen!

Kerro hieman Enfucesta: mitä te teette ja mikä erottaa teidät muista alan yrityksistä?

Tällä hetkellä Enfuce toimii pankkimaksamisen parissa. Käytännössä kuitenkin tallennamme ja käsittelemme tietoturvallisesti ihmisten tärkeintä dataa, kuten rahaa ja henkilötietoja. Toiminta on todella vahvasti reguloitua ja siinä on valtavasti tietoturvavaatimuksia. Näen kuitenkin, että kun maailma muuttuu ja menemme kohti IoT:tä ja koneoppimista, on tärkeää, että kuluttajien dataa käsitellään huolella ja että ihmiset tietävät, minne he ovat antaneet dataa käyttöön. Enfucessa me haluamme hallita tietoa yhteiskunnan hyväksi ja mahdollistaa hyviä tuotteita ja palveluita turvallisesti.

Seminaarissamme sinun on tarkoitus kertoa, kuinka tehdä bisnestä alalla, jossa asiakkaat vaativat 24/7-palvelua, mutta eivät halua maksaa mistään. Miten te olette ratkaisseet ongelman Enfucella?

Kukaan ei halua maksaa siitä, että voi esimerkiksi maksaa laskuja verkkopankissa. Siksi pitää pyrkiä tarjoamaan palveluita, jotka itsessään ovat niin hyviä, että asiakkaat haluavat käyttää niitä. Perinteinen pankkimaailman infrastruktuuri on niin valtava, että se tulee todella kalliiksi. Lisäksi kaikki toiminnot ovat todella hitaita. Meidän ajatuksemme onkin, että tähän on pakko olla olemassa jokin parempi ratkaisu: asiat pitää pystyä tekemään nopeammin, edullisemmin ja turvallisemmin. Siinä julkinen pilvi toimii hyvin.

Puhut myös Enfucen mahdollistamista uusista bisnesmalleista. Millaisia bisnesmalleja tarkoitat ja miten te mahdollistatte ne Enfucella?

Normaalisti kun lähdetään tekemään jotain tietyn tyyppistä tapaa maksaa, yritetään ajatella siltä kannalta, että ihmiset eivät halua maksaa, mutta he haluavat ostaa. Open Bankingin myötä asiakas voi itse antaa hyväksynnän datan hakemiseen hänen tileiltään, ja tämä data on arvokasta. Datan avulla voidaan tehdä esimerkiksi asiakkaan riskiluokitusta; uusi asiakas voi hyötyä huomattavasti siitä, että hän voi antaa vanhat tilitietonsa uudelle pankille arvioitavaksi jonkun ulkoisen palvelun tai sovelluksen kautta. Uskonkin, että tulevaisuudessa tulemme näkemään isoja muutoksia, kun ihmiset alkavat ymmärtää, mitä datalla voi saada tai miten siitä voi hyötyä. Me pyrimmekin mahdollistamaan erilaisille toimijoille alustan, jossa he voivat toteuttaa uudenlaisia bisnesmalleja.

Kertoisitko hieman Open Business -periaatteista? Entä mitä Open Banking teille tarkoittaa?

Open Banking on ykkösvaihe uudessa maksupalveludirektiivissä, jonka mukaan kaikkien eurooppalaisten pankkien pitää olla auki omien rajapintojensa kanssa. Seuraava vaihe on Open Business, jossa mukaan voi tulla myös muunlaisia toimijoita. Tällä hetkellä puhutaan kauheasti, että fintechit tulee ja vie pankit, mutta se ei pidä paikkaansa. Maksamisen toteuttaminen vaatii aina toimiluvan, ja niin vaatii datanhallintakin. Tässä pelätään sutta, eikä ymmärretä, että sieltä on kissa tulossa.

Minkälaisen viestin haluaisit puheessasi välittää ihmisille?

Kuka tahansa voi keksiä uusia bisnesmalleja ja kuinka tienata rahaa, mutta tärkeintä on ymmärtää, mistä kulut koostuu ja mihin työntekijöiden aika menee, sekä mitkä tuotteet ovat aidosti kannattavia. Minulle kestävyys tarkoittaa sitä, että rakennetaan jotain, josta on oikeasti hyötyä ja jolla voidaan maksaa työntekijöiden palkat. Kun rakennetaan pitkäjänteistä, onnistunutta bisnesmallia, pitäisi pystyä perustelemaan, miksi olet olemassa ja miksi sinun pitäisi saada olla olemassa. On siis tärkeää miettiä, mitä sellaista lisäarvoa tuot, josta joku haluaisi maksaa. Meidän toimintamme perustuu siihen, että kukaan ei halua maksaa maksamisesta – mutta he voivat mielellään ostaa palveluita, jotka tuntuvat relevanteilta.

Monika käsittelee seminaaripuheessaan finanssialaa ravistelevia Open Banking-tuulia. Tule kuuntelemaan hänen puhettaan 24.5. Helsingin Musiikkitalolle!

Share This